Oppia.fi tarina

Oppia-tarina sai alkunsa vuonna 2010, kun päätimme Wakarussa lopettaa paperisten kurssimateriaalien käyttämisen. Mapit vaihtuivat iPadeiksi ja materiaalit digitaalisiksi. Samaan aikaan aloitimme omien taustaprosessiemme digitalisoimisen.

Aluksi tarkoituksena oli poistaa tai automatisoida mahdollisimman paljon koulutuksiin liittyvää hallinnollista työtä. Kuudessa vuodessa palvelusta rakentui koulutuspalveluiden alusta, jossa yhdistyy verkkokaupan helppokäyttöisyys ja toiminnanohjausjärjestelmän monipuolisuus. Päädyimme koodaamaan ja kehittämään alustan itse, koska kaupalliset verkkokaupparatkaisut oli suunniteltu ennemmin tuotteiden kuin palveluiden myymiseen.

Kun asiakkaamme ja kumppanimme tutustuivat alustaan ja toimintamalliimme, yhä useampi heistä pyysi saada alustaa omaan käyttöönsä. Toteutimme tämän toiveen maaliskuussa 2016 avaamalla Oppia.fi verkkokaupan. Ensimmäinen vuosi yllätti meidät positiivisesti. Yli 50 Oppia kumppania liittyi alustan käyttäjiksi ja myimme yhdessä Oppia-alustan kautta yli 3 Meur arvosta koulutuspalveluita yli 500 asiakasorganisaatiolle. Meistä tuli siis jo ensimmäisen toimintavuoden aikana yksi suurimmista koulutuspalveluiden toimittajista.

Sittemmin toimintamme on kasvanut hurjalla vauhdilla. Keväällä 2019 Oppian verkostoon kuuluu jo yli 250 kouluttajaorganisaatiota ja noin saman verran suuria ja pieniä asiakasorganisaatioita, jotka ovat solmineet kanssamme Oppiasopimuksen. Kiitos menestyksestä kuuluu ennen kaikkea erinomaisille Oppia kumppaneillemme sekä ennakkoluulottomille asiakkaillemme. On mahtavaa olla yhdessä muuttamassa koko koulutustoimialaa!